tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tested : istutuspussi

Täällä kerroin meidän tämän vuoden perunanviljelystä eli istutuspusseista joihin päädyin lehtokotiloiden sekä elämänlangan vuoksi.

Nyt on sitten perunasato korkattu. Toiveikkaana lähdin tyhjentämään ensimmäistä pussia vkonlopun perheateriaa varten. Ja sitten toista.. Ja sitten kolmatta...


Tässä sitten kaikkien kolmen istutuspussin sato. Eli siis meidän tämän kesän koko perunasato. Pieni pettymys oli tämä perunan määrä näin perheellisenä ja nimenomaan se ajatus, että koko kesän sato meni yhdellä sunnuntaipäivällisellä.


Mutta kaikkea pitää aina testata. Loppupäätelmänä pussiviljelyä voisi suositella sinkuille parvekeviljelyyn tai terassille, perheelliselle suosittelen vähän isompaa kasvimaata :)

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Salaattibaari

Mansikkatarhuriksi minusta ei välttämättä olisi, yksi mansikka on kesän tähän astinen sato. Mutta salaattia, sitä osaan näköjään viljellä.


Sillä nyt sitä saa. Romaine- sekä lehtisalaattia. Satoa tulee niin paljon kuin jaksaa syödä. Meillä onkin kovin salaattipainotteiset ateriat nykyään. Tosin helteellä ei kunnon ruoka maistukaan, joten ruokaisa salaatti on kaikkien mieleen.


Salaattimix omasta istutuslaatikosta, pala kurkkua, tomaatteja ja paprikaviipaleita. Ruokaisuutta tuomaan pari kananmunaa ja tonnikalaa.


Jälkkäriksi kuppi kahvia, pari palaa tummaa suklaata ja vadelmia oman pihan puskasta. Onpa muuten tosi makoisia! Kokeilin yhden rasiallisen kaupan vadelmia eikä mausta voi puhua samana päivänäkään. Tyydyn siis suosiolla oman pihan antimiin.

Onko sinulla joku tietty herkkusalaatti,
                                                 kyselee Katja?

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Mansikka-aika

Paras mansikka-aika taisi olla hetki sitten ja myös meillä eräskin laatikko on tullut perattua ja pakastettua pitkää talvea varten. 


Pienen erän teimme myös hilloketta. Paksu viipale pannaria, mansikkahilloa ja nokare kermavaahtoa; pieni pala kesää milloin vain. Ja niin hyvää, että kaikki on tullut jo syötyä ;) Loput mansikoista laitettiin rasioihin ja pakkaseen.


Ja jos ehdit jo ihmetellä, että mikä tuo ensimmäisen kuvan maalipurkki on, niin tokihan noita hillopurkkeja piti vähän tuunailla. Kultaiset kannet ei koskaan ole olleet minun mieleeni, joten purkki mustaa suhumaalia käteen ja maalaamaan. Tästä lisää juttua tulossa syksymmällä.


Joko sinä olet urakoinut tämän kesän mansikkasavotan,

                                                      kyselee Katja?

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Mörköpuskan kesä

Mörköpuskan elämästä pääset lukemaan täältä osan 1 ja täältä osan 2. Kesä on tehnyt tehtävänsä ja mörköpuska näyttää jo kovinkin tuuhealta.


Kärhö on lähtenyt lupsakkaasti kiipeilemään, tosin vain toinen. Toisen puolen kärhö ei ole päässyt alkua pidemmälle. Kukki se kylläkin jo ja kukasta jäi jäljelle tällainen hieno sykerö.


Loppuun vielä kuva ennen ja jälkeen tilanteesta.





Sateista keskiviikkoa!

lauantai 13. heinäkuuta 2013

DIY kasvilava

Meidän kasvimaa jäi viime vuonna laittamatta tontin vallanneiden lehtokotiloiden sekä alapihan alleen peittäneen elämänlangan vuoksi. Tänä keväänä heräsin taistoon molempia vastaan, mutta vieläkään en uskaltanut istuttaa vihanneksia suoraan maahan. 

Istutuspuuhiin mieleni kuitenkin teki, joten kaivoimme Minipirkon kanssa varastosta kaksi kuormalavaa, hiukan ylijäämälautaa sekä pelit ja vehkeet ja alettiin hommiin. Ensin viritin kuormalavoille muovista kaukalot ja sitten vahvistin vähän pohjaa. Sen jälkeen nostin lavat harkkojen päälle ja reunustin ne laudalla yhtenäisiksi. Reunalaudat käsittelimme samalla Kelo-sävytteellä kuin paviljonginkin.

Kuva Instagram -tirlittanblogi

Maapohjan sekä maan harkkojen ympäriltä tyhjensin huolellisesti kotiloista ja vuorasin Ferramol-rakeilla. Tuon miinakentän läpi jos yksikään elli-etana ryömii kasvimaalleni niin ihme on :)

Multaa tähän rakennelmaan upposi yllättävän paljon, seitsemän säkkiä. Jälkikäteen ilmeni, että enemmänkin olisi multaa saanut olla, sillä ajan mittaan multa painuu kasaan.


Lavalle istutin paria eri salaattia sekä mansikoita. Lisäksi lavan perälle jäi sopivasti tilaa perunapusseille. Porkkanoitakin oli tarkoitus istuttaa, mutta jotenkin ihmeessä se aina jäi..


Note-to-self : 
1. rakenna ensi keväänä kunnon lautapohja, ettei muovipohja painu vesisateiden seuraksena notkolle

2. täytä lava piripintaan mullalla, sillä sateet painavat multaa (ja sitä myöten siemeniä) kasaan


Muuten tästä tuli mielestäni oikeinkin kiva ja asiansa ajava kasvilava. Ensi vuodelle olen haaveillut toisen samanlaisen rakentamista tuohon viereen ja lajivalikoiman lisäämistä. 

Näissä tunnelmissa viikonloppuun!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Paviljonki

Tämän kesän uutuus pihallamme on paviljonki talomme edessä aivan tien vieressä. Paviljongille paistaa aurinko aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, joten heti ensimmäisen kesän jälkeen oli selvää, että siihen jotain vielä rakennetaan.


Mieheni rakensi pohjan pitkästä tavarasta ja minä käsittelin laudat Kelo-sävyisellä puunsuojalla. Sen jälkeen kasattiin paviljonki ja kannettiin kalusteet sisään.


Iso terassihortensia oli ehdoton hankinta paviljonkiin. Harmikseni meidän kaivovetemme pH-arvo on sellainen, että pinkki hortensia vaihtaa sävyään hiljalleen vihreäksi. Terassia reunustamaan kaivoin kukkapenkeissämme villiintynyttä jalopähkämöä.


Illan tullen paviljonki on ehdottomasti tunnelmallisimmillaan. Katossa kiertävät pallovalot, lattiaa koristavat lyhdyt sekä jalopähkämön seassa olevat aurinkokennovalaisimet takaavat tarvittavan valaistuksen illan tullen ja hyttysverhot pitävät kutsumattomat vieraat poissa.

Tässä pieni kurkkaus paviljonkiimme. Uudesta Terassi-lehdestä voit lukea tarkemmin rakennusvaiheista sekä ostopaikoista.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Heinäkuu

Kuin varkain kalenteri on kääntynyt heinäkuulle ja illat ovat alkaneet hämärtämään. Terassiaikaa parhaimmillaan kun lyhdyt ja viltit on saanut kaivaa taas esiin.


Perjantai-iltana töistä tullessani lomalla oleva puoliso oli paistanut pellillisen raparperipiirakkaa. Taisipa olla liittomme aikana ihan ensimmäinen kerta, kun hän jotain leipoi ja vallan herkullista olikin saanut aikaan.


Kuppi lämmintä teetä, piirakka vaniljajäätelöllä ja tyyni kesäilta terassilla. Täydellinen viikonlopun aloitus. Vielä puolilta öin lämpömittari näytti +22 joten mikäs oli terdellä istuskellessa. Kaiken lisäksi kun naapurikaupungin Summer Up-festareiden musiikki kuului meille asti, niin viihdykekin oli taattu.


Mehevän raparperipiirakan ohjeen löydät täältä.

Ihanaa viikonloppua!