maanantai 25. helmikuuta 2013

Tulppaanitaidetta

Viikon vanhat tulppaanit alkavat näyttää taas parhaita puoliaan, sillä jostain syystä tykkään niistä eniten juuri ennen rupsahtamista. Eikös me naisetkin silloin olla parhaimmillaan? ;)


Koska leikkokukkien kauneus on katoavaista eikä tulppaanejakaan saa joka vuodenaikaan, päätin ikuistaa tulppaanit seinälle. Tiimarissa on tarjouksessa kaikki kehykset 3kpl/5€, joten kannoin kotiin satsin isoja kehyksiä. Niistä ja näistä tulppaanikuvista ajattelin koota kolmen kollaasin; yksi kuva, kolme erilaista käsittelyä.


Näin saan nauttia lemppareistani vuoden ympäri :)
                                                    Terkuin Katja

torstai 21. helmikuuta 2013

Kekkilän uutuuksia kotipuutarhureille

Moikka moi kaikille! Lunta tuiskuttaa harva se päivä ja pakkanenkin paukkui aamulla -20 asteessa, mutta jospa se luvattu lämpöaalto kohta kolkuttelisi nurkkia :)
Sitä odotellessa kurkataan mitä Kekkilällä on tarjota meille innokkaille kotipuutarhureille.

Ehkä mielenkiintoisin on vuoden 2012 nuoren muotoilijan Linda Bergrothin suunnittelema Vihervalo. Vihervalon avulla kasvit saavat riittävästi oikean taajuista valoa myös pimeään vuodenaikaan. Jopa minulla voisi siis olla saumoja saada yrttini menestymään :)


Linda Bergroth on suunnitellut myös viherseinän, jonka ansiosta kasvit saa kivasti seinälle. Meillä kun ei ole ikkunalautoja, niin seinämahdollisuus on tosi houkutteleva. Plus että hohkaahan se ikkuna aika pitkälle keväälle kylmää. Muotoilussa on otettu myös huomioon seinäpinnan suojaus kasteltaessa sekä ylimääräisen kasteluveden keräys. Molemmat minulle tervetulleita juttuja :) Kolmen ruukun setillä saa jo kivasti väriä seinälle.


Klaus Aallon suunnitteleman ruukkuportaan näkisin taas meidän terassillamme vihreyttä tuomassa. Skandinaavinen muotoilu sopii monen kodin sisustukseenkin, mutta meillä lattiantaso on varsinkin näin talviaikaan niin kylmä, ettei se olisi menestys. Mutta terassilla toimisi varmasti :) Myös ruukkuportaasta löytyy kaukalo ylimääräisten kasteluvesien keräystä varten. Olispa aika ihana piristysruiske!


Vihervitriini on sitten se suurin haaveilujen kohde. Jo viime kesänä mietin mahdollista paikkaa ja aika hyvän spotin keksinkin. Enää vain se vitriini puuttuu..


Oletko sinä jo löytänyt suosikkisi Kekkilän uutuuksista,
                                                   kyselee Katja?

torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivän kukkaset

Ystävänpäivä on yksi niistä päivistä, jolloin toivottavasti suuri osa miehistä ostaa kukkia puolisolleen. Niin myös minun mieheni.

Kukkien ostosta on käyty eräitäkin keskusteluja meidän torpassamme. Suurin puheenaihe on ehkä se, millaisia kukkia (pitäisi) ostaa. Miehelläni on joku kumma tapa ostaa ruukkukukkia ja koska en niitä koskaan istuta uudelleen, eivät ne ole kovin pitkäikäisiä. Minä siis ottaisin mieluummin leikkokukkia. 

Oppi on tainnut mennyt perille, sillä mieheni tuli kotiin ison kukkapuskan kanssa. Kukkien kyljessä oli Ulla Svenskin leivontakirja, josta ainakin ensisilmäyksellä löytyi monta kokeilunarvoista reseptiä.


Tulppaanit ovat ehdoton rakkauteni kohde jotka kuuluvat lopputalveen kuin juhannuskoivut juhannukseen. Kevään tullessa sitten kukkasetkin vaihtuvat toisiin, mutta nyt on tulppaanien aika. Meillä onkin niitä maljakossa ihan jatkuvasti. Kun edelliset tiputtavat lehtensä, on aika hankkia uudet tilalle. Harva kukka on näin kaunis elonsa ehtoopuolellakin.


Saitko sinä ystävänpäiväkukkia,
                                           kyselee Katja?

maanantai 11. helmikuuta 2013

Tule jo kesä!

Mulle alkais nää hanget jo riittää. Tai paistais edes aurinko, mutta kun ei. Vetistä tihkua tai lumista rättiä vihmoo taivaalta ja lumitöissä saa olla harva se ilta. Yleensä mä jaksan talvea kevyesti hiihtolomiin asti, mutta tänä vuonna tekee tiukkaa. 

Ehkä se tästä auringonpaisteen myötä vielä mieli kohoaa, mutta sitä auringonpaistetta odotellessa nautitaan kuvista muutaman kesän takaa. 


Joko sinä olet kyllästynyt talveen
                                             kyselee Katja?