sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kasvimaan kasausta

Nyt voisi olla hyvä aika miettiä millaista satoa sitä kasvimaaltaan haluaisi ensi kesänä. Tarkoitus on laittaa ihan perinteinen kasvimaa sekä muutama istutuslava.


 Kasvimaalle istutetaan perinteisesti pottua. Tänä vuonna aion olla ajoissa ja saada ensimmäiset perunat pöytään jo juhannukseksi. Katsotaan onnistunko :) Perunan lisäksi kasvimaahan istutetaan porkkanoita, sipulia sekä lanttua.


Erillisiin istutuslaatikoihin laitetaan salaatteja, kaalia ja mansikoita lapsille napsittaviksi.


Sen lisäksi kasvatukseen pääsee kurkku ja kesäkurpitsa sekä tomaatti. Myöskään lapsuudenmakua, ruohosipulia, ei voi unohtaa.

Kuvat via Pinterest

Eiköhän sitä siinä satoa omiksi tarpeiksi. 

Mitä teidän kasvimaasta nousee?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.