tiistai 29. tammikuuta 2013

Aito vastaan epäaito

Kun nakkelin noita aiemmin istuttamiani kaupan valmisyrttejä roskapussiin (joo, hengettömiä ovat), harhautui ajatukseni tekokasveihin. Olis oikeasti niin kiva saada keittiöntason kulmalle jotain vihreää. Ajatus viherkasvista siellä pimeimmässä nurkassa piristää, mutta ei kai siellä muut pärjää kuin muovikasvit. Valitettavasti oma kokemukseni tekokukista on niinkin kaukaa kuin jostain 80-luvulta jolloin kukista näki jo kauas, että ne eivät ole oikeita. Ei houkutteleva ajatus.

Päätin siis lähteä tutkimusmatkalle Plantageniin. Ennen joulua olin ostanut sieltä punaisen joulutähden, joka oli todella aidon näköinen samettisine pintoineen. Viime kesänä puolestaan muistelin ihastelleeni muhkeaa ja kovin aidon näköistä leinikkiä. Tästä ehkä voisi tullakin jotain..
Perillä meinasin mykistyä siitä valtavasta valikoimasta tekokasveja. Kirjava kokoelma muovisia ja vähemmän muovisen näköisiä leikkokukkia ja viherkasveja. Leikkokukat olivat minusta jopa yllättävän aidon näköisiä, mutta vihreissä puskissa on vielä suunnittelijalle töitä.

Kotiin ostin valkoisen hortensian. Todella aidon näköinen ja piristävä nimenomaan oksana. Ihana!


Hortensian lisäksi ulko-oveamme koristaa havukranssi käpyineen. Teko sellainen. Ihanan iso ja muhkea, yllättävän aidon näköinenkin. 


Sitten siirrytään tälle ei-niin-aidon-näköiselle osastolle. Hintaa voisi varmaan pitää jonkinlaisena mittarina, sillä nämä maksoivat murto-osan noista ylemmistä kasveista. Mutta silti nämä ovat minusta ihan kivat, noissa olosuhteissa kun aidot ei pärjää.


Onko aito aina aito vai mahtuuko tekokasvejakin maailmaan,
                                                 kyselee Katja

12 kommenttia:

  1. Mulla mielummin menestyy nuo tekokukat. Puksipalloja löytyy.. tuommoinen samanlainen hortensianoksa, ruusuja.. mehikasveja (?) pari. Saan aina tapettua kaikki, joten näillä mennään. Kaikki ei oo kuitenkaan kerralla esillä, vaan tuon niitä osissa :)

    Elikkäs mahtuu niitä tekokasvejakin tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei meilläkin on niitä puksipalloja! Mut ne on kyllä niin epäaidon näköisiä, etten enää halua niitä esillä pitää :) Sama täällä, viherpeukaloa saa tosiaankin etsiä ;)

      Poista
  2. Ääni tekokasveille täältäkin. Pimeässä ja vetoisessa ulkoeteisessä sekä ikkunattomassa kylppärissä tekokasvit saavat kaikki sympatiapisteet, eivätkä ne nyt niin pahalta näytä, vaikka meilläkin on noita Ikean oikeanpuoleisessa kuvassa olevia. Ainakaan jos ei ihan suoraa kohdevalaistusta niihin suuntaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, vessat on usein ihan tosi pimeitä ja siellä varsinkin on kiva olla vähän vihreää. Mullakin oli tuo kasvi ensin tuossa spotin kohdalla, mutta piti vaihtaa toiseen reunaan ;)

      Poista
  3. Ihana tuo hortensia, luulin että se on aito :D Ja tuo havukranssikin on todella kaunis, ei liian vihreä vaan harmahtava. Keittiössä olisi kiva pitää yrttejä ja vihertävää, no kiva loppuu siihen kun saa heitellä niitä sinne roskiin parin päivän päästä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin aidon näköinen hortensia? Mun on ehkä haettava vielä toinen kappale kaveriksi :) Yrtit olis ihania, mut mun pitää kerätä taas vähän tsemppiasennetta ennen kuin aloitan alusta. Plantagenissa oli ihan yrteille tarkoitettuja altakastelevia ruukkuja, ehkä pitäisi investoida sellaiseen?

      Poista
  4. Hortensiamaljakkoon voi laittaa hieman vettä, kukaan ei edes epäile aitoutta sen jälkeen :D. Ja kyllä, vaikka mulla on mieletön puutarha, kotona on myös tekoviherkasveja ja aitojen leikkojen sekaan laitan surutta tekokukkia. Ihanan näköistä, minä kun tykkään runsaista ja rönsyilevistä kimpuista.

    Marja kommentoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea tuokin, runsaat kimput kun ruukaa yleensä maksaa aika reilusti :)

      Poista
  5. Itse olen kuolettanut pimeässä WC:ssä jo parikin aitoa kasvia, joten pian varmaan on paree siityä niihin ei-aitoihin. Jotkut tilat vaan kaipaavat jotain vihreätä, vaikka paikka ei mitenkään sopisi minkään valtakunnan kaseville. Silloin siis kai tekokasvit ovat ihan paikallaan?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit on muuten aivan ihania vessassa <3 Meillä on iso ikkuna, joten valonsaanti on taattu, mutta miten sitä muistaisi kastella?

      Poista
  6. Epäaito on kanssa ihan hyvä vaihtis, jos on näin kova murhaaja, kun mä noiden kasvien kanssa. ;)
    Ja luojan kiitos noi tekokukat on nykyään ihan erilaisia, kun ne kasarikukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä muuta virka, mä ihan yllätyin miten paljon on valinnanvaraa ja hinnatkin ovat tulleet aika paljon alaspäin vielä muutaman vuoden takaisesta :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.