torstai 22. marraskuuta 2012

Tervetuloa!

Jipii ja jahuu!
Nyt se on vihdoinkin virallista, Terassi-lehden bloggaajan pesti. Vuoden viimeinen ja minun ensimmäinen numeroni on nyt ilmestynyt :) 

Näin alkuun ajattelin hieman kertoa teille itsestäni.
Olen 34-vuotias vaimo ja kolmen lapsen äiti. Perheen elukkalauman mainetta pitävät yllä borzoi Viivi ja löytökissa Kisu-Kis-Kis. Asumme Päijät-Hämeessä vuonna 1954 rakennetussa rintamamiestalossa, jota on 80-luvulla laajennettu niin kutsutulla elintasopatilla. Tontillamme on kokoa 3500m2 ja se sijaitsee rinnetontilla mukavasti metsän reunassa peltomaisemin. Olemme asuneet kodissamme nyt neljä vuotta ja nauttineet edellisen asukkaan loihtimasta pihan kukkaloistosta. Nyt kukkapenkit ovat kuitenkin villiintyneet ja minunkin on siis aika upottaa käteni multaan.


Lisähaastetta tehtävään tuo se, että vanhana rivitaloasukkaana minulla ei ole juuri minkäänlaista kokemusta pihanhoidosta. Niinpä ensimmäinen haasteeni onkin oppia tunnistamaan rikkaruohot oikeista kasveista. Sen jälkeen opetella tietämään ne kasvit, jotka tässä vanhassa järvenpohjassa saattaisivat menestyä. Veikkaanpa, että yrityksen ja erehdyksen kautta mennään vahvasti :)


Kukkapenkkipuuhien lisäksi blogissa tullaan laittamaan kasvimaata sekä rakentelemaan pieniä ja vähän isompiakin juttuja pihalle. Näin talven sylissä meno tulee painottumaan lähinnä tunnelmointiin ja perheen yhteisiin pihapuuhiin, keväällä sitten otetaan taas asiaksi puutarhapuuhat. 
Joulun kunniaksi tuon blogiin adventtikalenterin. Jokaiselle adventille on luvassa joku pieni kiva juttu, kannattaa siis seurailla :)


Tästä se lähtee, mieletöntä!
Nähdäänhän taas ensi viikolla, ensimmäisenä adventtina :)

Terkkusin Katja


11 kommenttia:

  1. Näyttää niin hyvältä! Onnea uudesta pestistä ja innolla jään odottamaan tulevia postauksia ja kaikke ihanaa mitä ikinä keksitkään meille täällä julkaista!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna-Riikka, hyvältä tuntuu ja innolla odotan tulevaa. Kiva, että kuljet rinnallani :)

      Poista
  2. Tsemppiä uusille jutuille ihan miljuunasti!!!
    Moon kans mukana sua seurailemassa.

    <3

    VastaaPoista
  3. Onnea uusille haasteille! Susanna Lahdesta

    VastaaPoista
  4. Onnea ja ihanalta vaikuttaa tämäkin blogi, ryhdyn heti lukijaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa! Täällä blogissa onkin tarkoitus puuhastella jotain ihan muuta kuin tuolla toisessa blogissa, kannattaa pysytellä matkassa mukana :)

      Poista
  5. No niin, tänne jäätiin lukijaksi. Sanna-Riikkaa seuranneena täytyy myös tämä ihanuus nähdä. :) Vielä onnea, menestystä ja multaisia sormia... hih*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Helinä, kun löysit tiesi tännekin. Ja kiitos :)

      Poista
  6. Mä tulin tänne kanssa lukemaan ja oppimaan! :)
    Tosi kivalta tämäkin blogisi vaikuttaa... Tulisi jo se kevät.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.